Korot: vaihtuva vs. kiinteä

Sisällysluettelo

Share
Tweet
Share

Erilaisten korkojen ymmärtäminen voi olla hankalaa. Olemme koonneet tämän pienen oppaan avuksesi, jotta saat paremman ymmärryksen eri korkojen eroista.

Mikä on vaihtuva korko?

Vaihtuvan koron suuruus vaihtelee indeksin mukaan, eli se voi nousta tai laskea riippuen, kuinka indeksi sillä hetkellä käyttäytyy. Kuukausittainen maksusi voi siis nousta koron noustessa. Mitä pidempiaikaisen lainan olet ottanut, sen riskialttiimpaa on valita lainallesi vaihtuva korko. Pitkä laina-aika tarkoittaa, että myös korollasi on pidempi aika nousta (tai laskea). 

Vaihtuva korko muuttuu ajan kanssa ja kuten mainitsimme yllä, vaikuttaa se lainasi maksuerien suuruuteen. Vaihtuvat korot ovat yleisiä muun muassa luottokorteissa sekä asuntolainoissa. Korko on sidottu viitekorkoon ja sen suuruus muuttuu tietyin aikavälein. Useimmiten vaihteluväli on puolivuosittain tai kerran vuodessa. Suomessa asuntolainoissa yleisin viitekorko on 12kk Euribor, joka vaihtelee vuoden välein. 

Kuinka vaihtuva korko toimii?

Vaihtuvan koron suuruus sidottu tiettyyn viitekorkoon tai talousindeksiin, jotka asettavat rahoituslaitoksille tietyn perustason. Tarkan viitekoron löydät yleensä lainasi tiedoista tai luottokorttisi sopimuksesta. On olemassa useampia viitekorkoja, joten otathan niistä selvää, jos päädyt ottamaan lainan vaihtuvalla korolla. 

Mikä on kiinteä korko?

Kuten nimestä käy ilmi, määritellään kiinteän koron suuruus lainanottohetkellä. Kiinteä korko ei muutu viitekorosta riippuen, kuten vaihtuva korko muuttuisi. Se on velasta perittävä muuttumaton korko, joka pysyy samana kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Kiinteäkorkoisen lainan kulut on helppo laskea lainanottohetkellä. Oli lainasi korko sitten kiinteä koko laina-ajan tai vain sovitun aikavälin lainasta, pysyy se samana koko tuon ajan. 

Kiinteäkorkoiset lainat ovat hieman yksinkertaisempia ymmärtää kuin vaihtuvat korot, sillä ne pysyvät samana, eivätkä muutu viitekoron muuttuessa.

Kuinka kiinteä korko toimii?

Kiinteä korko sopii erinomaisesti niille lainanottajille, jotka haluavat välttää korkojen vaihtelut. Vaikka vaihtuvat korot voivat mahdollistaa sinulle säästöjä, ne voivat myös nostaa korkomaksujasi ja näin lainanlyhennyksesi kuukausittaista määrää. Kiinteän koron lainalla vältät vaihtuvan koron riskit. Sen korko ei vaihtele viitekoron mukaan ja on näin sama koko sopimuskauden ajan - myös viitekorkojen laskiessa normaalia alemmas. 

Kiinteä vs. vaihtuva korko

On normaalia pohtia, että kumpi vaihtoehto sopii sinulle paremmin: kiinteä vai vaihtuva korko. Ennen kuin otat lainaa, on sinun hyvä olla selvillä henkilökohtaisesta taloustilanteestasi sekä harkitsemasi lainan ehdoista. Nämä auttavat sinua päätöksenteossa lainaa valitessasi. Muistathan, että korko on vain yksi lainan monista kuluista. Sinun tulee ottaa huomioon myös muut lainaan liittyvät kulut, jotta voit arvioida sen sopivuuden. Tässä sinua auttaa todellisen vuosikoron ymmärtäminen, josta voit lukea lisää täältä.

Ulkopuolisen on vaikea arvioida, minkälainen korko sinulle sopii, sillä se riippuu mieltymyksistäsi sekä taloudellisesta tilanteestasi. Molemmilla korkotyypeillä on omat hyvät ja huonot puolensa. Sinun tulee siis valita se vaihtoehto, joka palvelee sinua parhaiten juuri tässä tilanteessa. Muista myös määritellä laina-aika tarkkaan. Tämä auttaa sinua päätöksenteossa myöhemmin.

Molempien korkotyyppien hyvät ja huonot puolet

Olemme koonneet alle muutaman edun ja haitan molemmille korkotyypeille, jotta saat paremman kuvan niiden toiminnasta.

Vaihtuvien korkojen plussat
  • Korkotasosi voi pienentyä. Koska korkosi on vaihtuva, on aina olemassa mahdollisuus, että sen määrä pienenee laina-aikana. Tämä voi pienentää kuukausittaista lainanlyhennyksesi määrää, sekä tehdä lainan kokonaiskuluista pienemmät. Mutta! Vaikka lainasi korko pieneneekin, ei se välttämättä tarkoita, että lyhennyksesi suuruus pienenee myös. 

  • Pienemmät aloituskulut Pienempi korko tekee lainastasi aloitushetkellä edullisemman. Tämä voi vaikuttaa mahdollisuuksiisi saada lainaa, jos tulosi ovat pienet. 

Vaihtuvien korkojen miinukset
  • Korkosi saattavat nousta. Samalla tavalla, kuin korkosi voivat laskea ja näin auttaa sinua säästämään rahaa; vaihtuva korko voi myös nousta ja näin nostaa kuukausittaista lainanmaksuerääsi. Näin lainasi kokonaiskulut nousevat ja tekevät lainastasi kalliimman. 

  • Epävarmuus lainan kuluista. Kuukausittaiset lainanlyhennyksesi voivat vaihdella suurestikin. Koska lainasi korko voi vaihtua milloin vain, et voi tarkkaan ennustaa kuinka paljon korkoa tulet maksamaan laina-aikana.

Kiinteän koron plussat
  • Mahdollisuus tietää etukäteen. Korkojen vaihtelut eivät pääse yllättämään sinua kiinteän koron kanssa, sillä korkosi ei vaihdu sopimuskauden aikana. Näin lainanlyhennyksesi pysyvät samansuuruisina kuukaudesta toiseen. 

  • Houkutteleva vaihtoehto, kun korot ovat alhaalla. Kun korot ovat alhaalla, ovat kiinteän koron lainatuotteet houkuttelevampia. Niiden korko pysyy samalla, matalalla tasolla koko laina-ajan, eikä se muutu kuten vaihtuvakorkoisen lainan korko. 

  • Helppo laskea pitkän aikavälin kulut. Kiinteä korko helpottaa lainan kokonaiskulujen laskemista, sillä se ei muutu laina-aikana.

Kiinteän koron miinukset
  • Korkojen laskiessa saatat maksaa enemmän kuin olisi tarve. Jos korot laskevat, on kiinteäkorkoinen lainasi lukittu korkoon, joka on tällaisessa tapauksessa suurempi. Vaihtelevan koron lainojen korot taas seuraavat aktiivisesti viitekoron vaihteluita. 

  • Lainan uudelleenjärjestely pienemmällä korolla voi olla työlästä ja kallista. Lainasopimuksen muuttaminen kiinteän koron lainasta toiseen kiinteäkorkoiseen lainaan voi säästää rahaa koroissa, mutta prosessi voi olla aikaa vievä ja uudelleenjärjestelystä koituvat kulut voivat olla korkeat.

  • Kiinteä korko voi olla korkeampi kuin vaihtuva korko. On mahdollista, että kiinteän koron lainassa on korkeampi korko kuin vaihtuvan koron lainassa. Tämä riippuu yleisestä korkotasosta sekä talousennusteista.

Kuten näet yllä, on molemmilla korkotyypeillä omat hyvät ja huonot puolensa. On siis tärkeää, että otat molemmat vaihtoehdot huomioon ennen kuin sitoudut pitkäaikaiseen lainaan. 

Kirjoittaja:
General Manager
Emil Kjær
General Manager

Emil käyttää asiantuntemustaan edistääkseen finanssialaa. Hän on valmistunut Etelä-Tanskan yliopistosta ja työskennellyt General Managerina Intelligent Bankerilla vuodesta 2013. Tänä aikana hän on auttanut yli 500.000 maailmanlaajuista käyttäjää heidän taloudellisten tarpeidensa kanssa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

15. tammikuuta 2024
Kuinka tunnistat huonon lainan
Tunnista huono laina. Vältä ylimääräiset kulut ja mahdollinen taloudellinen taakka. Tässä artikkelissa kerromme, kuinka tunnistat huonon lainan lainaviidakossa.
Lue lisää
1. tammikuuta 2024
Todellisen vuosikoron ymmärtäminen voi auttaa sinua lainan valitsemisessa
Tiedätkö mikä vuosikorko on? Se kannattaa. Tässä artikkelissa selvitämme mitä se tarkoittaa ja kuinka vuosikoron ymmärtäminen auttaa sinua lainojen vertailussa.
Lue lisää
13. marraskuuta 2023
Mikä ihmeen inflaatio ja miten se vaikuttaa elämäämme?
Inflaatio voi kuulostaa pelottavalta. Siksi sinun on hyvä tietää, mitä se tarkoittaa ja mistä se johtuu. Näin voit varautua sen vaikutuksiin. Me neuvomme!
Lue lisää
Copyright © 2024 Moneezy - All Rights Reserved